Huipputuloksia kesän toisissa Virkiän avoimissa aluekisoissa

Maanantaina 10.7. Lapuan keskuskentällä kisattiin kesän 2017 toiset Virkiän avoimet aluekisat. Mukana oli urheilijoita 30 eri seurasta ympäri Suomen. Tulostaso äityi varsin kovaksi aurinkoisten olosuhteiden, suotuisten tuulten ja runsaan osallistujamäärän myötä.

 

Joonas Kokko hirmuvireessä

 

Illan kovimmasta tuloksesta vastasi Virkiän Joonas Kokko juoksemalla miesten 200m loistoaikaan 21,67. Vain kaksi päivää ennen Kalevan kisojen ilmoittautumisajan päättymistä Kokko juoksi komeasti alle tulosrajan 21,85 ja voi kääntää katseensa kohti ensimmäisiä Kalevan kisojaan Seinäjoella 20.-23.7. Tulos vie 19-vuotiaan Kokon Suomen miesten yleisen sarjan tilastossa peräti sijalle kuusi. Kuluvan kauden aikana Kokko on lohkaissut 200m ennätyksestään pois jo lähes sekunnin ja pitää nyt hallussaan Lapuan ennätyksiä miesten sarjassa sekä 100m että 200m matkoilla. Ennen Kalevan kisoja Kokko pääsee vielä ottamaan tuntumaa Seinäjoen uusittuun kenttään aluemestaruuskilpailuissa tulevana viikonloppuna.

 
 
 

Kovia tuloksia monista lajeista ja sarjoista


Mielenkiintoisilta pitkiltä aitamatkoilta saatiin hienoja aikoja. Virkiän Valtteri Louko juoksi ensimmäistä kertaa 300m aidat ja kellotti heti Suomen 14-vuotiaiden tilaston toiseksi sijoittuvan ajan, uuden Lapuan ennätyksen 43,53. 13-vuotiaiden tyttöjen 200m aidoissa Lappajärven Veikkojen Petra Väkeväinen ja Virkiän Inka-Maria Ylitalo kävivät tasaisen kamppailun ja sijoittuvat ennätyksillään 34,17 ja 34,18 Suomen tilastossa sijalle viisi ja kuusi.


Pituuspaikalla 15-vuotiaiden tyttöjen kisan voitti Alavuden Urheilijoiden Vilma Mäki ennätyksellään 5,35. Tuloksella Mäki pitää hallussaan Suomen tilaston sijaa kolme. 11-vuotiaiden tyttöjen pituuskisan vei nimiinsä Vähänkyrön Viestin Ella Mäntylä, joka hyppäsi ennätyksensä 4,60 ja siirtyi Suomen tilastossa neljänneksi.


9-vuotiaissa tytöissä tulostaso oli kova: jokaisen lajin voittaja teki ennätyksensä ja nousi Suomen tilaston viiden kärkeen. Laihian Lujan Viivi Visuri juoksi 40m aikaan 6,76, Kauhajoen Karhun Camilla Saaranluoma hyppäsi korkeutta 113, ja Ilmajoen Kisailijoiden Olivia Laasanen heitti keihästä 17,14.

 

TULOKSET

 

Seuraavat kisat Lapuan kentällä ovat Silja Line Seurakisat 24.7. Niiden jälkeen Lapualle kokoontuvat Etelä-Pohjanmaan itäisen alueen seurat kisaamaan Seuracupin pisteistä cupin toisessa osakilpailussa maanantaina 31.7.

 
 
 
 
Takaisin listaukseen