Tiedotteet

Seinäjoella 20.-23.7. järjestettävät yleisurheilun Kalevan kisat ovat kotimaisen yleisurheilukesän huipputapahtuma, jossa jaetaan naisten ja miesten Suomen mestaruudet kaikissa lajeissa.

 

Tänä vuonna kisoissa päästään näkemään viisi Virkiän edustajaa: nelinkertainen Kalevan kisojen hopeamitalisti Elina Smolander naisten korkeushypyssä, Kalevan kisojen konkari Harri Haatainen miesten keihäänheitossa sekä kolme Kalevan kisojen ensikertalaista. 19-vuotias Joonas Kokko miesten 200 metrillä, 18-vuotias Anniina Kivimäki naisten 10km kävelyssä ja vasta 16-vuotias Sara Killinen naisten moukarissa pääsevät tekemään Kalevan kisadebyyttinsä Seinäjoella, eteläpohjalaisen kotiyleisön edessä.

 

Virkiän edustajia näkyy kentällä kisojen aikana seuraavasti: avausiltana torstaina heitetään naisten moukarin karsinta ja käydään kävelykisat. Perjantaina heitetään naisten moukarin finaali. Naisten korkeuden karsinta hypätään lauantaina ja finaali sunnuntaina, jolloin myös juostaan miesten 200m ja heitetään finaali miesten keihäässä, jonka karsinta on lauantaina.

 

Hanki liput ja tule paikan päälle katsomaan, kun valtakunnan parhaimmisto ottaa toisistaan mittaa ja kannustamaan Virkiän värit huipputuloksiin! Torstain kävelykisoihin Kirkkokadulle vapaa pääsy!

 

Kisojen sivuille tästä.

 

Takaisin listaukseen