Seuracupin toinen osakilpailu käytiin Lapualla - Virkiälle hieno pistepotti

Valtakunnallisen Seuracupin toinen piirikisakierros on pyörähtänyt käyntiin, ja Virkiän osalta vuorossa olivat kotikisat Lapuan kentällä. Heinäkuun viimeisen päivän vaihteleva kesäkeli tarjosi urheilijoille auringonpaisteen ohella rankkojakin sadekuuroja, mutta tulostaso nousi silti varsin korkeaksi kentän eri suorituspaikoilla.

Pika-aidoissa nähtiin loistavia virkiäläissuorituksia, vaikka hieman liian voimakkaana puhaltaneen myötätuulen vuoksi monet hienot ennätysajat jäivätkin tilastokelvottomiksi. Valtteri Louko aitoi 15-vuotiaiden poikien 100m aikaan 14,54 2,5m/s myötäiseen. 2,2m/s myötäiseen juoksivat Juho Kallio 13-vuotiaiden 60m aidat aikaan 9,36 ja 13-vuotias Inka-Maria Ylitalo T15 80m aidat aikaan 13,17. 10-vuotias Aleksi Joutsiniemi sai taakseen tilastokelpoiset tuulet ja aitoi 60m aikaan 11,04. Aleksi sijoittuu uudella ennätyksellään Suomen tilaston sijalle viisi.

Muissakin lajeissa nähtiin hienoja suorituksia. 15-vuotiaiden poikien kolmiloikassa Oskari Käpyaho loikki uudet ennätyslukemansa 12,43 ja siirtyi vajaata kuukautta ennen nuorten SM-kisoja Suomen tilaston viitossijalle. Moukaripaikalla 13-vuotias Taru Killinen heitti 15-vuotiaiden sarjassa kolmekiloisella moukarilla ennätyksensä 27,99. 1000m kävelyssä 9-vuotias Enni Ala-Fossi kellotti Suomen tilaston kakkosajan 6.36,83 ja jäi vain viiden sekunnin päähän sarjan Lapuan ennätyksestä 6.31,8.

Ilta huipentui jännittäviin pitkiin sekaviesteihin. Sekä 13-sarjan 4x600m joukkue Julius Hirvelä, Sofia Mattila, Juho Kallio, Anni Takamaa että 15-sarjan 4x800m joukkue Valtteri Louko, Heta Veikkola, Oskari Käpyaho, Emmi Hietala kiidättivät kapulan maaliin ensimmäisenä ennen Etelä-Pohjanmaan itäisen alueen muita seuroja. 11-sarjan 4x600m joukkue Aatu Ylimäki, Iines Sikkilä, Joona Kattelus, Mirva Näykki taisteli kolmanneksi.

Virkiän edustajien suorituksista kertyi pisteitä yhteensä 12913. Kun nämä lisätään ensimmäisen osakilpailun pisteisiin 10468, ovat Lapuan Virkiän yhteispisteet kesän 2017 Seuracupin piirikisoista 23381. Näillä pisteillä Virkiä on tukevasti kiinni paikassa Seuracupin finaaliin, joka kilpaillaan 10.000-25.000 asukkaan kuntien Giga-sarjan osalta lauantaina 2.9. Sastamalassa.

Oskari Käpyaho

 

Taru Killinen

 

 

 

Valtteri Louko

 

 

 

Anni Takamaa

 

 

 

TULOKSET

 

Seuraa Seuracupin pistetilannetta TÄÄLLÄ

 
Takaisin listaukseen