Koululiikuntaliiton SM-kisoista menestystä ja Sara Killiselle maaotteluvoitto

Yläkoulu ja lukioikäisten koululiikuntaliiton yleisurheilun Suomenmestaruuskilpailut käytiin menneenä viikonloppuna Hämeenlinnassa. KLL-kilpailuissa yläastelaiset kilpailevat B-sarjassa ja lukiolaiset A-sarjassa. Tämä merkitsee sitä, että kolme ikäluokkaa kamppailee samoista mitaleista. Ahkerimmatkin kilpailijat päättivät kilpailukautensa näihin kilpailuihin, jotka käytiin ensimmäisen kilpailupäivän osalta sateisissa merkeissä, mutta toisen päivän osalta jopa aurinkoisessa säässä.

Kilpakävelijät Anniina Kivimäki ja Heta Veikkola kilpailivat lauantaina, voittaen molemmat koululiikuntaliiton Suomenmestaruuden. Anniina käveli A-sarjan 3000 metrin kävelyssä mestariksi ajalla 14,60.30, voittaen toiseksi sijoittunutta lähes 1,5 minuuttia. Hetan kamppailu B-sarjassa oli puolestaan tiukempi, sillä mestaruus irtosi noin kahden sekunnin turvin, ajalla 15,38.39.

Sunnuntaina Valtteri Louko juoksi ennätystuloksellaan mestariksi B-sarjan poikien 100 metrin aitojen finaalissa. Ennätys kohentaa Valtterin omissa nimissä olleita kauden kotimaista kärkitulosta ja Virkiän ennätystä.  Lisäksi Valtteri sijoittuu tuolla ajalla kaikkien aikojen tilastossa sijalle 38.

Juho Kallio juoksi samassa aitafinaalissa ainoana 14-vuotiaana, tehden uuden henkilökohtaisen ennätyksensä 14,27. Tuo aika puolestaan alittaa Valtterin edelliskesänä juokseman Virkiän ennätyksen 14,51. Lisäksi Juho sijoittuu tuloksellaan 14-vuotiaiden kauden tilastossa toiseksi ja kaikkien aikojen tilastossa sijalle 19.

B-sarjan poikien pituudessa oli näyttävä Lapualais edustus kun Juho, Valtteri ja Santeri Yliselä osallistuivat kilpailuun. Juho pystyi venymään ennätykseensä 582, joka riitti pronssille. Myös Valtteri ylsi ennätykseensä hypäten 541. Santerilla puolestaan oli hieman vaikeuksia askelmerkin kanssa, mutta hypätty ennätystulos 488, jättää odotettavaa seuraavalle kaudelle.

Santeri kilpaili vielä B-sarjan poikien keihäässä, jossa oli myös toinen Lapualaisedustaja Erkki-Antti Laurila. Santerin keihäs kaarsi 47.71, jolla hän sijoittui kovatasoisessa kilpailussa seitsemänneksi. Erkki-Antti puolestaan karsiutui niukasti viimeisiltä heittokierroksilta, jonne selviytyy kahdeksan parasta. Erkki-Antin sijoitus oli yhdeksäs, tuloksella 41.41.

Sara Killiselle Nuorten maaotteluvoitto ja menestystä KLL-kilpailuissa

Sara Killinen ylsi pari viikkoa sitten kilpaillussa nuorten Suomi-Ruotsi -maaottelussa voittoon.  Nuorten maaottelussa alle 17-vuotiaat tytöt ja pojat kilpailevat maiden paremmuudesta, aikuisten maaottelun tapaan. Nuorten sarjoissa molemmat maat saavat laittaa kaksi edustajaa kuhunkin lajiin, kun aikuisten sarjassa tuo määrä on kolme. Sara valittiin edustamaan Suomea moukarinheittoon yhdessä Someron Esan Silja Kososen kanssa. Maaottelu käytiin sateisissa olosuhteissa ja Sara sai vain yhden tuloksen. Tuo tulos syntyi kuitenkin jo kilpailun toisella kierroksella ja oli vakuuttava 68.98, joka riitti lopulta voittoon. Kun Silja Kosonen pystyi heittämään vielä ennätyksensä, Suomen tytöt ottivat moukarikilvan kaksoisvoiton ja olivat mukana johdattamassa Suomen alle 17-vuotiaita tyttöjä maaotteluvoittoon.

Hämeenlinnan koululiikuntaliiton mestaruuskilpailuissa Sara ei yltänyt tuloksellisesti aivan tasolleen, mutta pystyi ottamaan suvereenin voiton päälajissaan tuloksella 59.75. Moukarin lisäksi Sara kilpaili kuulassa ja kiekossa, joista kuulasta irtosi pronssia omalla ennätystuloksella 11.87. Sara opiskelee Kuortaneen urheilulukiossa ja edusti näin Kuortaneen urheilulukiota.

Kuva: Yleisurheilu.fi

Koululiikuntaliiton SM-kilpailutuloksia:

N19 3000m kävely

1.  Anniina Kivimäki 14.16,30

T15 3000m kävely

1. Heta Veikkola 15.38,39

P15 100m aidat

1. Valtteri Louko 13,64 PB kk15 (15-v. ka.38)

5. Juho Kallio 14,27 PB (14-v. ka.19)

P15 pituus

3. Juho Kallio 582 PB

7. Valtteri Louko 541 PB

9. Santeri Yliselä 488 PB

P15 keihäs

7. Santeri Yliselä 47,71

9. Erkki-Antti Laurila 41,41

N19 moukari

1. Sara Killinen 59,75

N19 Kuula

3.Sara Killinen 11,87 PB

N19 kiekko

7. Sara Killinen 31,57 PB

Kaikki kilpailujen tulokset näet TÄSTÄ

 

Takaisin listaukseen